Anna tarinasi näkyä — kuvin ja videoin
Autan sinua kertomaan yrityksesi tarinan visuaalisesti tavalla, joka jää asiakkaidesi mieleen.
Palveluni
Videotuotanto
Haluan auttaa videoiden avulla viestimään yrityksen brändiä syvemmällä tasolla, sekä sitä kautta luoda tunnesiteitä ihanneasiakkaille.
Vaikka valokuvaus on vielä suosittua ja sillä on oma paikkansa, on videoiden merkitys markkinoinnissa kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Sen vuoksi haluan pitää sinut kyydissä mukana, jotta ei tarvitse antaa etumatkaa kilpailijoille.
Valokuvaus
Vaikka videot ovatkin yleistyneet, ei valokuvauksen aikakausi ole missään nimessä ohi. Tuotan myös yrityksellesi tarpeen mukaan laadukkaat kuvat niin nettisivuille, someen tai miksei sisäiseen viestintäänkin.
Sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pidetään siis huoli siitä, että työnjälki viestitään kuvilla, eikä näytteen jää pelkäksi puheeksi.
Missio
En rakenna brändiäsi uudelleen, vaan teen siitä entistä vahvemman ja aidosti sinun näköisesi. Uskon, että yritykselläsi on jo kaikki edellytykset menestyä. Palveluideni avulla autan sinua hyödyntämään ne täysimääräisesti ja nostamaan brändisi uudelle tasolle.
Minulle työssäni ei riitä keskinkertainen jälki, vaan haluan aina päästä huippusuoritukseen ja sitä kautta tarjota parasta mahdollista palvelua. Kuvaaminen ei ole minulle pelkkä työ muiden joukossa, vaan intohimo, jota haluan päästä toteuttamaan mahdollisimman paljon.