Minusta
Moi!
Olen Matias Puranen, PuraMedian perustaja. Valmistuin lukiosta 2023 vuoden keväällä, jolloin armeijavuosi oli vielä edessä, eikä varsinaista suuntaa tulevaisuudelle vielä ollut.
Astuin palvelukseen 2024 tammikuussa suorittamaan asepalvelusta. Alkumetreillä sain kuulla mahdollisuudesta viettää palvelus tavallisesta poikkeavassa valokuvaajan tehtävässä. Aikaisempaa kokemusta valokuvaamisesta ei ollut, mutta päätin pienen rohkaisun ansiosta hakea tehtävään ja sain paikan. Hetkeäkään en ole katunut ja into kuvaamiseen on vain kasvanut.
Palveluksen jälkeen hankin ensimmäisen kamerani ja liiketoimintaa aloin harjoittamaan ensimmäisen kerran 2025 kesäkuussa. Samalla tiellä ollaan edelleen, enkä malta odottaa millaisiin tilanteisiin tämä matka vie.
Muutama kuva palvelusajalta (kuvat julkaistu aiemmin Puolustusvoimien some-kanavissa)